keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Visuaalinen myyntityö ja taitajakisat

Visualisti kolmosten Kaisa selvisi tammikuun Taitaja semifinaaleista Suomen kahdeksan parhaan joukossa Seinäjoen Taitaja 2016 finaaleihin. Maanantaina kukonlaulun aikaan 6.30 alkoi matka kohti Seinäjokea. Kaisa on treenannut kevään aikana esillepanoja ja visuaalista myyntityötä niin Skanssin XXL:ssä kuin Turun Stockmannillakin.

Seinäjoelle päästyämme luvassa oli tapahtuman aloitusseremonioita. Yhdessä kokoonnuttiin Seinäjoen torille, josta lähti kulkue kohti avajaistilaisuuksia.

Salosta oli muitakin kisaajia matkassa ja yhdessä ennen kulkuetta kerättiin joukkuehenkeä ja tuuletettiin helteisellä torilla.


Avajaisjuhlallisuuksissa kukin joukkue esiteltiin lavalla ja illan ohjelmaan kuului niin hengenkohotus musiikkia kuin puheitakin.


Maanantaina päästiin myös kaikessa rauhassa tutustumaan kisapaikkaan, tuotteisiin ja toisiin kisaajiin sekä tuomareihin.

Tiistaina kisat alkoivat ja klo. 8.30 meidän Kaisa ja liiketalouden Jaanika ottivat vielä kunnon poset ennen varsinaiseen kisaan ryhtymistä


Ensimmäisenä tehtävänä oli tehdä juhlava, keväinen esillepano pieneen puutarhakalusteryhmään. Kisa alkoi siis leppoisissa tunnelmissa.


Seuraavaksi tehtiin KappAhlin tuotteista pöytäesillepano.

Kaisan viimeistelty pöytä näytti tältä =) Hihojen raidalliset yksityiskohdat oli taiteltu houkuttelevasti esiin ja huivi oli kääräisty rennosti laukun sangan ympärille.

Iloinen tuomarikaarti antoi tsemppaava palautetta ja seurasi tiiviisti kisaajien työskentelyä.

Aina kisa-tehtävien päätyttyä oli vuorossa kisaajien haastattelu ja pieni suullinen palaute tuomaristolta.


Urakan jälkeen oli tietysti syytä napata kuva muistoksi =)

Tässä vielä Kaisa ensimmäisen päivän kisa-töidensä äärellä. Kisat jatkuvat täyttä hönkää vielä torstaihin asti, joten pidetään Kaisalle ja Jaanikalle peukkuja =)

tiistai 3. toukokuuta 2016

Onnea visualisti ykköset Diili-kisan voitosta!

Tänään oli super mahtava päivä. Lähes kuukauden uurastus palkittiin kun kolme visualisti ykkösten tiimiä pääsivät esittelemään Diili-kilpailun tuotoksiaan Salon kaupungintalon valtuustosalissa. Kello yhdeksän kokoonnuimme kaupungintalon edustalla ja jokaisella leijui hiukan perhosia vatsassa. Mutta kilpailutyöt oli hyvin laadittu, eikä muuta kuin odottelemaan kisatuotosten esittelyä.

 Ida, Tuisku ja Rosa esittelemässä kilpailu-limonaadiaan

Salon kaupungin edustaja Päivi Savolainen-Särkkä julisti päivän aloitetuksi ja esitteli meille tuomariston, joka koostui alueen yrittäjistä sekä Yritysalon edustajasta. Kukin tiimi pääsi vuorollaan esittelemään Salonaadi limunaadin fiiliksiä, makuja, tuotantokustannuksia, yhteistyökumppaneita ja markkinointikanavia. Joukkueita oli mukana yhteensä kahdeksan. Kaksi Perniön lukiosta, yksi Salon lukiosta, yksi Halikon lukiosta, kaksi meidän ammattiopiston liiketaloudesta ja kolme meiltä visualisteilta.

Meidän visualistiykköset olivat panostaneet juomien makuihin ja aitouteen sekä tarinaan, mikä houkuttelisi ostamaan juomaa.

Omena-minttu oli Fabin, Camillan ja Idan makuna. Joukkue oli panostanut erityisesti salolaisuuteen ja Salo-fiiliksen nostattamiseen. Tämä kolmikko sitten korjasi potin ja voitti koko kisan =) Onnea siis ihanille naisille =) Tästä pääset kurkistamaan voittajatiimin työtä

Camilla, Henna ja Oona sekä Jere pohjasivat ideansa tuttuun kuningatarmakuun ja kesäfiilikseen. Kaikkien esitykset menivät upeasti läpi ja ei voinut muuta kuin olla ylpeä meidän kolmesta tiimistä.

Kotiuduttuamme kisasta otettiin vielä kunnon fiiliskuvat ja arvatkaas oliko fiilikset katossa?

Tässä vielä voittajatiimi: Ida, Camilla ja Fabi

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vesileikatut sermit

Henna, Pinja ja Bertta maalaavat pohjamaalia sermeihin 

Visualisteilla on ollut vilinää ja vilskettä. Ykköset palasivat jälleen sorvin ääreen työssäoppimisesta ja valinnaista opinnoista. Ensimmäisenä tehtävänä meillä oli jälleen tiimien ja tiimien kotipesin rakentaminen. Uusia asiakastöitä on näet luvassa ja silloin kotipesät on syytä olla kunnossa kun töitä paiskitaan oikein kunnolla =)

Jotta kotipesiin saadaan intiimimpi tunnelma ja oma työrauha päätimme tehdä kullekin tiimille oman vesileikatun sermin. Sermien ideoinnin aiheena oli Flora ja Fauna teema. Jokainen visualisti ykkönen sai palauttaa mieliinsä niin ideointia kuin Illustratorin käyttöä ja tehtävänä olikin suunnitella leikkuuvalmis tiedosto kyseisestä aiheesta. Kun tiedostot oli saatu kuntoon äänestettiin parhaat työt leikattavaksi ja kukin tiimi kävi leikkauttamassa serminsä 9mm vanerista meidän vesileikkurilla.

Leikkuun jälkeen oli sitten vuorossa maalaaminen. Tällä kertaa taitaa visuilla olla kevät jo mielessä, sillä värikartaksi valikoitui vaaleat kevään vihreät sävyt.

Tuisku maalaa ensin vanerin reunat ja jatkaa sitten isojen pintojen telaamisella.


Rosa on päässyt jo vihreän sävyn kimppuun =)


Yhteistyöllä homma saadaan nopeasti valmiiksi =)



Kun sermit saadaan kuntoon niin laittelemme kuvia kotipesistä ja seuraavista projekteista, joten pysyhän kuulolla =)

torstai 4. helmikuuta 2016

Taitajakisojen semifinaaleista finaaliin =) Onnea Kaisa =)


Tiistaina oli aivan huikeat fiilikset. Aamulla tuliterä Citikka starttasi meidän Taitajakadun toimipisteeltä kun visualistit Nora ja Kaisa lähtivät kohti Jumbon kauppakeskusta ja visuaalisen myyntityön Taitaja semifinaaleja =)

Jumbossa tutustuttiin rauhassa kauppakeskuksen tarjontaan ja juotiin kahvit ja tankattiin ruokaa ennen itse kisaamista.


Ilmottautumisen jälkeen saatiin nimilaput ja päästiin kuulemaan itse kilpailun tehtäväksianto. Ilmassa oli selvästikin vähän jännitystä, mutta selvästikin onnensekaista sellaista =) Nora ja Kaisa ovat molemmat valmistuvia visualisteja ja työkokemusta kummallakin oli kisaan lähtiessään satoja tunteja takanaan =)




Tehtäväksiannon jälkeen oli vuorossa arvonta. Kilpailussa oli tuotteita mm. Aleksi 13:ta, Stockmannilta, Cubukselta, Sokokselta, Pentikiltä, Hemtexiltä, Lindexiltä ja Sinelliltä. Kullekin kisaajalle arvottiin tuotteet, joista sitten lähdettiin rakentamaan kyseisen brändin mukaista, myyvää, kaupallista ja elämyksellistä pöytäesillepanoa. Aikaa kisaajille oli varattu puolitoista tuntia pöydän toteutukseen. Ja ei muuta kuin kisaamaan!



Tuomarit kokoontuivat kisa-alueelle ja pitivät heti kärkeen yhteisen tuumailutuokion.


Ja meidän valmentajien piti pysytellä koko kisan ajan etäämmällä. Pääsimme seuraamaan kisapaikan tapahtumia kerrosta ylempää.


Tuomarit seurasivat tarkkaan kisaajien työskentelyä kisan aikana ja kävivät haastattelemassa kisaajien tuntoja jo kisan alkumetreillä. Nora sai tehtäväkseen rakentaa pöytäesillepanon Pentikille teemanaan kattaus ja sisustus.


Samaan aikaan toisaalla Kaisa työskenteli Sokos Emotionin Icon-kosmetiikan parissa. Kaisa oli menomatkalla toivonut kovasti saavansa Cubuksen farkkupöydän itselleen, mutta joskus arpaonni onkin toisenlainen mitä ennalta odottaa =) Mutta juurikin se, että saa eteensä jotain odottamatonta voi synnyttää jotain aivan uutta omassa mielessä.


Kaisa tarkisti linjauksia, haki runsautta ja korkeutta.


Puolitoista tuntinen kisa oli nopeasti ohi ja pöydät valmiina. Vielä piti odottaa tuomarikierros ja odottaa valmiiden pöytien kuvaus.


Tuomarit saapuivat haastattelemaan Kaisaa ja mekin valmentajat pääsimme kuulemaan arviota. Ensinnäkin tuomarit nostivat esiin Kaisan vuorovaikutustaidot ja itsensä haastamisen. Kaisa oli näet kertonut tuomareille ottavansa itselleen vieraammat kauneustuotteet vastaan uutena haasteena. Kaisa oli toteuttanut pöydän siten, että tuotteiden hypistely oli helppoa kummaltakin puolen pöytää. Tästä, sekä korkeuden hakemisesta ja linjauksista tuli tuomareilta kovasti kehuja.


Noran pastellisävyillä ja graafisella harmaudella höystetty Pentikin kattauspöytä.


Tuomarit haastattelivat myös Noraa ja kysyivät mistä idea kattauspöytään lähti. Nora kertoi lähestyvän ystävänpäivän olleen innoittajana. Tuomareiden hento ääni hukkui väliin kauppakeskuksen hälinään, enkä kuullut kovinkaan hyvin heidän kommenttejaan. Suurimpana huomiona tuomarit kuitenkin nostivat esiin sen, että muutoin huolella toteutetussa pöydässä oli ikään kuin kaksi kattausosiota ja toisena teemana ollut sisustus jäi hieman vähemmälle.  Muuta emme kuitenkaan vielä tässä vaiheessa kisaa kuulleet, sillä kisa jatkui vielä seuraavana päivänä uusilla kisaajilla.


Yhtä kaikki ihanat kisaajat olivat kumpikin voittaneet itsensä ja lähteneet kisaamaan 47 muun kisaajan kanssa =) Aivan mahtavaa naiset! Tänään oli sitten tupsahtanut sähköpostiin huikeat kisaajien tulokset. Tiukassa kisassa Kaisan kosmetiikkapöytä sai 95/100 pistettä ja Noran Pentikin pöytä 85/100 pisteetä. Upeita tuloksia kumpikin =)

Kahdeksan kisaajaa valittiin Seinäjoella pidettäviin finaaleihin ja Kaisa oli näiden kahdeksan onnellisen joukossa =) Aivan MAHTAVAA!!! Onnea Kaisa! Pääsette siis seuraamaan kisataivalta vielä keväälläkin täällä blogissamme.

torstai 28. tammikuuta 2016

Salo Design ja myymälätilalayoutit


Täytyy aivan ensimmäiseksi todeta, että kaunis kiitos ja kumarrus ihanalle Salo Designin Helylle, joka on pitänyt meidät kiireisinä tammikuun =) Tänään oli ykkösillä suorastaan superpäivä. Aamu kahdeksalta luokassa oli jo hyvä pöhinä päällänsä ja tiimit valmistautuivat myymälätilalayouttiensa esittelyyn. Helyn liikkeen muutto lähestyy hyvää vauhtia ja oli aika esitellä neljän tiimin tuotokset myymälätilan uudistamiselle.


Ensimmäisenä esittelyvuorossa oli Bertan ja Annikan tiimi. Bertta kertoi mihin kassa-alue, tapetit, kankaiden leikkuupöydät ja muut toiminnot sijoittuivat pohjassa. Tiimin vahvistuksena oli esittelytilaisuudessa Camilla, sillä influenssa oli vienyt Annikan äänen ja muutama tiimiläinen oli taudin kourissa kotosalla. Tiimityössä on se hienous, että aina on kavereiden apu käden ulottuvilla.


Sitten aplodien ja asiakkaan kommenttien jälkeen oli vuorossa seuraava tiimi. Henna, Tuisku ja Sanna kertoivat vuoronperään omista ratkaisuistaan. Pohjakuvien lisäksi kukin tiimi oli tehnyt plansseille seinäprojektiot havainnollistamaan ratkaisujaan. Yhtenä haasteena myymäläsuunnittelussa oli uudessa liiketilassa oleva holvikaari, jonka Hely halusi jotenkin peittää. Hennan tiimillä oli tähän holvikaareen hauska viinikoreista muodostuva seinäratkaisu, mikä sai Helyltä erityis kiitosta. Sillä välin kun tiimit esittelivät töitään ja Hely antoi ratkaisuista palautetta muut tiimiläiset tekivät muistiinpanoja ja kirjasivat kommentteja ylös itselleen.


Kolmannen tiimin ehdotus oli planssattu pystyplansseille ja planssien taustaväriksi oli haettu vaalea harmaa, mikä nosti ehdotukset selkeämmin esiin plansseista. Tiimiläiset Nina ja Juulia esittelivät omat ehdotuksensa. Tiimi sai asiakkaalta kehuja erityisesti siitä, että he olivat suunnitteluprosessin aikana käyneet esittelemässä välivaiheita ja pyytäneet niihin Helyn kommentteja. Näin tähän ehdotukseen oli löytynyt varsin toimiva pohjaratkaisu leikkuupöydän, ompelukoneen sekä niiden ympärille muodostuvien toimintojen suhteen.



Neljäntenä tiiminä pääsivät Camilla, Ida ja Rosa esittelemään omaa työtään. Tämä tiimi oli sijoitellut kassa-alueen aivan toisin kuin aiemmat tiimit. Kassa-alueen paikka sai Helyltä erityishuomiota ja kiitosta erilaisuudestaan.


Kun kaikki neljä suunnitelmaa oli käyty läpi niin sovittiin vielä yhdessä pienet muutokset, joita plansseihin tehtäisiin. Kukin tiimi sai tehtäväkseen vielä viimeistellä planssit Salo Designin logolla ja tarkistaa, että kunkin tiimiläisen nimi oli plansseissa kokonaisuudessaan. Sitten tiimit tallensivat planssit vielä pdf-muotoon sekä Helyn somepäivityksiin sopiviksi pikkukuviksi ja lopuksi tiimit lähettivät sähköiset kappaleet asiakkaalle lopullista valintaa varten. Nyt vielä tulostamme kultakin tiimiltä viimeistellyt planssit ja liimaamme ne kapalevyille. Tämän jälkeen ne toimitetaan Helyn uuteen liikkeeseen, joka muuten aukeaa jo 15 helmikuuta. Planssit pääsevät sitten esille uuden liikkeen näyteikkunaan tai esillepanoihin.

Sillä välin kun ykköset esittelivät planssejaan niin kakkoset tekijät kuvausjärjestelyjä ja suunnittelivat Helylle some-kampanjaa.