keskiviikko 26. elokuuta 2015

Täältä tullaan työssäoppiminen ja Loviisan Aitta

Visualisti kolmoset ovat aloittaneet syksynsä työssäoppimisella. Visualistien opintoihinhan kuuluu minimissään vuosi työssäoppimista ja jokainen opiskelija rakentaa mieleisensä opintopolun työssäoppimisesta itselleen. Kolmosten ihastuttava Verna käy visualistiopintojen kanssa yhtäaikaa lukio-opintoja ja siten hänelle on kertynyt muita laajempi työssäoppimispolku.

Nyt Verna on toista kertaa hurmaavassa Loviisan Aitassa työssäoppimassa. Päiviin kuuluu niin asiakaspalvelua, myyntiä kuin esillepanoa ja myymälän siisteydestä huolehtimista. Verna on silminnähden nauttinut työssäoppimisesta inspiroivassa ympäristössä mukavan henkilökunnan siivittäessä opinpolkua. Työssäoppimisen bloggaustehtävänä Vernalla on mm. sisustustrendeihin perehtyminen, asiakaspalvelun- ja myyntityön abc:n kokoaminen sekä pöytä- ja seinäesillepanojen abc:n laatiminen.

Työssäoppimiskäynnillä kävimme tänään läpi yhdessä Vernan ja Loviisan Aitan pitäjän kanssa tulevaa työssäoppimisjaksoa, työssäoppimistehtäviä ja tulevaa ammattiosaamisen näyttöä. Tällä kertaa Verna tekee näytön asiakaspalvelusta. Asiakaspalvelu on yksi oleellinen osa visualistin ammattia.


Kun asiat oli yhdessä käyty läpi Verna kierrätti minua Loviisan Aitassa ja kertoi uutuustuotteista sekä esitteli mitä kakkea hän oli jo ehtinyt tekemään työssäoppimisen aikana.


Visualistien maailmassa tyynyt muodostavat houkuttelevan tyynymeren, jossa erilaiset toisiinsa sointuvat kuosit ja kuviot muodostavat kutsuvan kokonaisuuden.

Hyllyesillepanot ovat aivan oma juttunsa. Niihin liittyy monenlaista huomioon otettavaa ja pitää pohtia mm. mitkä tuotteet tulevat alas, mitkä taas ylös, millainen on hyllyjen täyttöaste ja miten värit ja materiaalit sommitellaan. Lopputuloksen pitää olla houkuttelevaa ja myyvää.

Loviisan Aitasta löytyy sisustustuotteiden lisäksi vaatteita ja koruja. Visualistin työssä pääsee tämän tästä ihastelemaan kaikenlaista =)

Loviisan Aitan alakerrassa Verna esitteli viimeisimpiä töitään. Tässä Vernan toteuttama Gantin petausnurkkaus. Petaukset ovat aivan oma taiteenlajinsa. Kerroksellisuutta ja muhkeutta ja inspiraatiota.

Tuotetuntemus on myyntityön ja visualistin työn kulmakiviä. Verna on perehtynyt useisiin tuotemerkkeihin työssäoppimisen aikana. Tässä Linumin uutuustuotteita tälle syksylle. Trendikkäät materiaalit ja värit tulevat työssä tutuiksi.

Monipuolisessa Loviisan Aitassa tulee myös muoti tutuksi. Ihanat printit ja asusteet kruunaavat kokonaisuuden.

Tässä Verna esittelee uunituoretta, myymälään juuri saapunutta Lexingtonin nahkapaitaa. Ette uskokaan kuinka ihanan tuntuinen tuo nahkapaita olikaan =)

Nyt siis syksyn aikana luvassa tarinoita työssäoppimisen takaa =) Tervetuloa mukaan seuraamaan Salon seudun ammattiopiston visualistien blogia =) ja hei meillä on aloitettu tänä syksynä nonstop sisäänotto visualisteihin. Eli meillä voi aloittaa opinnot pitkin vuotta!

- jori, visujen tiimivalmentaja -

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Tervetuloa opiskelemaan =)



Tervetuloa opiskelemaan Salon seudun ammattiopistoon Visualistiksi =) Tästä se matka lähtee...

Ensimmäisten 9 viikon aikana perehdytään mm:

- tiimioppimiseen

- myymälätiloihin

- erilaisiin myymälä esillepanoihin

- yhden pakopisteen perspektiivi luonnoksiin ja havainnekuviin

- asiakashankintaan ja asiakastöiden tekoon

- mallinukkien käsittelyyn, silittämiseen, viikkaamiseen, ikkunoiden pesuun jne.

- bloggaukseen

- graafiseen suunnitteluun

Visualistien ensimmäisenä opintojen osana on Toteuttamisen suunnittelu

Toteuttamisen suunnittelu

Ammattitaitovaatimukset
Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa
  • toteuttaa ammattialan tavan mukaisia suunnitelmia
  • tehdä tarvekartoituksen ja dokumentoida asiakkaan, tuotteen, tilan tai ympäristön tarpeita
  • dokumentoida suunnitteluprosessin
  • käyttää suunnitelmia vuorovaikutustilanteissa
  • arvioida mahdollisuutta toteuttaa suunniteltuja tuotteita tai palveluita
  • etsiä yhteistyökumppaneita ja toimia vuorovaikutustilanteissa
  • ratkaista suunnitelmien ongelmatilanteita
  • työskennellä aikataulun ja sopimusten mukaan.
SISÄLTÖ JA ARVIOINTI
Myymälätilat ja tapahtumat 7,5 osp
- Myymälätila layoutit - Visuaalinen identiteetti ja painovalmiit tiedostot - Kuluttajakäyttäytyminen - Tiimioppiminen, yrittäjyys, projektinhallinta


Kuvausjärjestely ja kuvaustekniikka 7,5 osp
- Kuvaustekniikan perusteet
- Photoshopin perusteet - Kuvausjärjestelyjen rakentaminen - Sommittelu, rajaus, linjaus
- Tiimioppiminen, yrittäjyys, projektinhallinta

Osaamisen arviointi: ammattiosaamisen näyttö, asiakastyöt, tiimioppiminen ja bloggaustehtävät




MITÄ TARVITAAN:





Hanki tiistaiksi 18.8 mennessä itsellesi 
- 60-100cm mittainen metalliviivain
- Mittasuhdeviivain
- Astemitta
- lyijytäytekynä

LUKUJÄRJESTYKSET:

Lukujärjestykset löydät Wilmasta. Muistathan tarkistaa joka viikon lukujärjestyksen erikseen, sillä lukujärjestykset vaihtuvat viikottain =)